Minä kuljen tuttua polkuain,
suopursujen tuoksu niin huumaa,
sydän, hiljaa hetkinen rinnassain!
Yö henkii kaihoa kuumaa.

Hämy vihreä verhoo hongikon,
suosilmät niin vietellen läikkyy –
en tule, en tule, mun kiire on:
mulle toiset silmät väikkyy.

Vie polkuni järven pohjukkaan
läpi nukkuvan kylän laidan,
siellä harmaa veräjä raollaan
on keskellä harmaan aidan.

Sen veräjän takana odottaa
ilo, onni ja unhon huuma,
sua odottaa, sua odottaa
sinä sydän rauhaton, kuuma.


V.A. Koskenniemi